your the one I want and I'm a continue loving

aloin tänään vähän miettii mun tulevaisuutta. ennen kaikki oli ihan selvää; meen lukioon, sen jälkeen opiskelen psykiatriseks sairaanhoitajaks, saan vitusti palkkaa ja elän onnellisesti jonkun kivan ukon kanssa, meillä on neljä lasta, hevosia ja koiria. nyt kun mulle iskettiin todistus jouluna käteen tajusin että mä en välttämättä pääsekkään lukioon, mun arvosanat ei välttämättä oo tarpeeks hyviä sinne.. rupesin miettii että mitä mä sitten teen.. tai jos mä tätä tahtia kusen mun kaikki parisuhteet, en mä ikinä saa miestä enkä perhettä.. päätin että ens keväänä mä oikeesti alan panostaa siihen kouluun! mä jumalauta luen niihin kokeisiin, enkä vaan aattele että 'en mä kuitenkaan osaa, turha mun on lukee'. sainhan minä, minä joka oon aivan käsi kaikissa lukuaineissa; varsinkin hissassa, hissan kokeesta ysi plussan koska mä luin siihen ihan simona! nyt ois tavote saada kaikki seiskat ja kutoset pois sieltä ja sitä kautta nostettua keskiarvo ainakin sinne kasiin että pääsisin ees sinne lukioon. toki mun suunnitelmat voi parin vuoden aikana muuttua ihan hurjasti ja voin päättää etten haluu lukioon mut eipähän tarvii kaheksankymppisenä mummona kiikkutuolissa harmitella että miks en sillon kasiluokalla jaksanu panostaa.. oon aatellu myös hevosenhoitajan ammattia. hevoset on aina ollu mun elämässä se yks tärkeimmistä asioista ja kai mä sit oon ihan hyväkin niitten kanssa. ainakin oon kuullu juttua. mut emmä sit tiiä että haluunko tehä siitä ammattia :o tulisko siitä sit kauheeta pakkopullaa mikä ei ois enää kivaa? mulle on kuitenkin tärkeetä että viihtyisin työssäni ja pystyisin nauttimaan. sairaanhoitaja ois siks just vitu jepa koska tykkään olla ihmisten kanssa ja kuunnella toisia ja oon aina lohduttamassa muita ja mulla on muutenkin ihan armoton hoitovietti, varsinkin kaikkia lapsia kohtaan. siks oonkin aatellu erikoistuu lapsiin ja nuoriin. mutta ei sitä vielä voi tietää :) mun suunnitelmat on muuttunu niin monta kertaa että oivoi. mä muistan kun viime vuonna just tähän aikaan suunniteltiin mun silloisen öö no kai sitä voi poikaystäväks sanoo tai no joo mut kumminkin poikapuolisen ystävän kanssa tulevaisuutta. sillon mulla oli jo kaikille lapsille nimet ja oma auto ja kaikkee. suunnitelmat oli jo valmiina, mut sit me ajauduttiin erilleen ja kaikki meni uusit. viime viikkoina mä oon tienny kenen kanssa haluisin tulevaisuuden viettää, mun ammatin, lapsien lukumäärän, talon, eläimet; kaiken. mut nyt mä oon alkanu aatella et parempi elää päivä kerrallaan, tulee ainakin vähemmän pettymyksiä. jos mä en pääse sinne lukioon niin tiedänpähän että ainakin oon yrittäny! tällähetkellä tulevaisuus näyttää suht valoisalta =) päivä kerrallaan!